Robin Hund

FestiVilla kutsuu lapsiperheet ilmaiskonserttiin

FestiVilla-kaupunkifestivaalin yhteydessä järjestetään tänäkin vuonna ilmainen lastenkonsertti. Lasten Festin esiintyjiksi on kiinnitetty pikkuväen suosikkihahmot Robin Hund ja Japi Apina.

Lasten Festien portit avautuvat lapsiperheille lauantaina 15.6.2019 klo 11. Tapahtuma-alueelle Villa Sandvikenin puistoon voi tuoda omat piknik-eväänsä, ja lisäksi myynnissä on pientä makeaa ja suolaista purtavaa. Vaasan kaupunki tarjoaa kaikille ilmaisen sisäänpääsyn Lasten Festeille. Yhteistyökumppanit kuten LähiTapiola, Wasaline ja Valio tuovat alueelle muuta mukavaa ohjelmaa.

Robin Hund & Hans Glada Orkester on kaksikielinen lastenmusiikkiyhtye, johon kuuluvat Robin Rekku ja Bob Katti. Kaksikko on julkaissut yhden suomenkielisen ja viisi ruotsinkielistä albumia sekä laulukirjan. Heidät palkittiin parhaan lastenmusiikin Emma-palkinnolla vuonna 2017. Lapset saavat osallistua yhtyeen svengaaviin keikkoihin aktiivisesti laulun, liikkumisen ja rytmiikan kautta.

Tutustu: www.robinhund.fi

Japi Apina on Etelä-Amerikan sademetsistä kotoisin oleva räppääjä, joka on teleportannut itsensä tänne kylmään Pohjolaan tuomaan lämmintä tunnelmaa. Japin keikkakaverina kulkee DJ Hyeena, jonka letkeät hiphop- ja reggaevaikutteiset rytmit saavat perheen pienimmät taatusti tanssimaan mukana.

Tutustu: www.japiapina.fi

Lasten Fest päättyy klo 13, jonka jälkeen rakentajat viimeistelevät festivaalialueen illan Rockperry ReLoad -tapahtumaa varten. Täysi-ikäisille tarkoitetussa Rockperryssä esiintyvät yhdysvaltalainen Skid Row, ruotsalaiset Hardcore Superstar, Backyard Babies ja Eclipse sekä Kotiteollisuus ja Sara.

FestiVilla Lasten Fest 2019

Aika: 15.6.2019 klo 11-13
Paikka: Hietalahden puisto, Vaasa
Esiintyjät: Robin Hund & Hans Glada Orkester  ja Japi Apina
Liput: Ilmainen sisäänpääsy

Liity tästä Facebook-tapahtumaan

På svenska

FestiVilla bjuder in barnfamiljerna till gratis konsert!

Portarna till Barnens Fest öppnas lördagen 15.6.2019 kl. 11. Besökarna kan ta med egen piknik-mat till området kring Villa Sandviken, och dessutom finns både salt och söt mat till salu.

Vasa stad erbjuder alla besökare gratis inträde till konserten. Festen ordnas i samarbete med bland andra LokalTapiola, Wasaline och Valio, som erbjuder eget program åt besökarna.

Robin Hund & Hans Glada Orkester är en tvåspråkig barnmusikgrupp med artisterna Robin Rekku och Bob Katti. Gruppen har gett ut fem svenska och ett finskt album samt en sångbok. På Emma-galan 2017 fick gruppen pris för bästa barnmusik. Barnpubliken får aktivt delta i Robin Hunds konserter med sång, rörelse och rytmik.

Japi Apina är en rappare som är hemma från Sydamerikas regnskogar och som teleporterat sig själv till kalla Norden. Med på scen har han DJ Hyeena, som garanterat får också de minsta konsertbesökarna att hänga med i hiphop- och reggaesvängarna.